Tuula ”Berit” Nordström vietti merkkipäiviään kirkossamme.

20.3.2019 20.26

Screenshot (639)_S.png

Joka sunnuntaina saamme yhdessä juhlia kuulumista Taivaan Isän perhekuntaan ja sitä, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja avannut meille ikuisen elämän portit. Viime sunnuntaina, 17. maaliskuuta myös juhlimme rakkaan seurakuntalaisen ja siskon merkkipäiviä.

Tuula Nordström, joka menneinä vuosikymmeninä tunnettiin iskelmälaulaja Beritinä, halusi järjestää syntymäpäivänsä omalla kotikirkollaan, mistä me kaikki iloitsimme. Tuula lauloi meille jumalanpalveluksen aikana kaksi laulua, itse levyttämänsä ”Pisara meressä” ja aina yhtä kauniin, Mirjami Lähteenkorvan runon ”Kirkossa”.

Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntasali täyttyi seurakuntalaisista ja Tuulan ystävistä. Ilmapiiri oli lämmin ja ihmiset tuntuivat viihtyvän, vaikka istumapaikkoja ei kaikille riittänytkään. Tuula oli tilannut tarjottavaksi karjalanpiirakoita ja täytekakkua, jotka tekivät kauppansa. Saimme vielä kahvituksen aikana kuulla Tuulan laulamana ”Täällä Pohjantähden alla”. Lahjapöydälle kertyi runsaasti kukkakimppuja ja kortteja ja seurakuntakin muisti Tuulaa ruusuilla.

Kaikille jäi hyvä  ja kiitollinen mieli juhlasta. St. Andrew’s toivottaa Tuulalle Taivaan Isän runsasta siunausta ja paljon armorikkaita vuosikymmeniä!

« Uutislistaukseen