Kuva St. Andrew's-kirkon kirkkosalista ovelta päin alttarille otettuna.

Yhteinen jumalanpalvelus on seurakunnan viikon kohokohta. Saamme tulla yhteen Jumalan kasvojen eteen. Saamme yhdessä tuoda Hänelle kiitoksen, esittää Hänelle pyyntöjämme, tulla Hänen siunaamakseen. 

Vietämme St. Andrew's-kirkossa jumalanpalveluksia suomenkielellä pääsääntöisesti joka sunnuntai klo 9.30 ja englanninkielellä klo 11.30. Sanajumalanpalveluksissa laulamme virsiä ja hengellisiä lauluja, kuulemme Jumalan sanaa ja sen selitystä sekä rukoilemme yhdessä. Sunnuntaimessua eli ehtoollisjumalanpalvelusta vietämme kuukauden 1. ja 3. sunnuntaina sekä kaikkina kirkollisina juhlapyhinä. 

Joka sunnuntai suomalaisen jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntasalissa on tarjolla kirkkokahvit, joskus syömme myös yhteisen lounaan. Seurakuntalaisten toivotaan olevan aktiivisesti mukana toteuttamassa kirkkokahveja.  Tervetuloa mukaan keittiökomiteaan tai vaikka vain kerran kaudessa auttamaan keittiön puolella ja kirkkokahvituksessa! 

Sunnuntaijumalanpalvelus on juhla, jonka saamme tehdä yhdessä. Joka sunnuntai tarvitsemme seurakuntalaisten apua erilaisissa luku- ja järjestelytehtävissä, kolehdin keruussa, ehtoollisavustuksessa ja keittiössä. Soitto- ja laulutaitoisia kaivataan kuoroon ja solisteiksi. Kun tulet mukaan palvelemaan, sunnuntaijuhla Herran kunniaksi muuttuu usein itsellesikin entistä merkityksellisemmäksi.